sunnuntai 14. toukokuuta 2017

СМЕШНЫЕ ИСТOРИИ О РЕСТОРАНАХ - HAUSKOJA JUTTUJA RAVINTOLOISTA

Ennen kuin jatkan kertomusta meidän lomareissusta, kirjoittelen juttua meidän kaikista hauskoista ravintola-, kahvila-, ja baarireissuista. Ja niitähän riittää! :D

Me vietettiin eilen Katrin synttäreitä ja vaikka alunperin oma suunnitelma oli olla kuivin suin, niin tilannehan eskaloitu sitten hyvin äkkiä. Tänään koin elämäni ensimmäisen oikeen darran ja syytän siitä venäläistä vodkaa. Eilinen ilta meni kyllä elämäni hauskimpien iltojen joukkoon eikä kyllä kaduta yhtään, vaikka tänään on ollu vähän heikkoa. :D


Eilinen alko ihan lupaavasti. Käytiin salilla ja zumbassa ja luin vähän tentteihin. Yllätettiin Katri ja vietiin se meidän lemppariraflaan, Jakitorijaan, syömään. Tuolla Jakitorijassa on TAIVAALLISTA sushia ja muuta japanilaista ruokaa. Sieltä saa myös esim pitsaa ja burritoja ja kaikkee muuta ei-japanilaista ruokaa, mutta ite oon pitäytyny tossa japanilaisessa tähän mennessä. Ja eihän sieltä tietenkään isoa laskua koskaan tuu, Venäjällä kun ollaan. Pakko käydä tuolla vielä ennen lähtöä! Yks hauska juttu on tuollakin raflassa tapahtunu. Suvi röyhtäs kerran iha sika kovan röyhyn ja kaikki, myös tarjoilijat repes nauramaan. Golden times. :D 



Tähän väliin maininta, että eilen kun oltiin kävelemässä baariin, niin mullekin tuli kauhee tarve röyhtästä. Se oli semmonen kunnon rekkamiesröyhtäsy, oikein kaiku siellä kadulla, kaikki kadun kulmassa hengaavat nuoret käänty kattoo mua ja yks pulsu alko taputtaa mulle. Successsss.

Jakitorijasta jatkettiin leffaan, jossa käytiin kattomassa yks uus venäläinen Bolshoi-teatterista kertova leffa. Se oli ihan ok mutta ehkä vähän pitkä. Onneks oltiin ostettu kallimmat VIP-paikkaliput (jotka makso huimat 6,50e) ja meillä oli semmoset leveet ja pehmeet nahkasohvat ylätasanteelta nii ei tullu pylly ihan hirveen kipeeks. :D Siellä oli mukavaa juoda kaljaa ja kattella elokuvaa. Ja kyllä, täällä voi ostaa popparitiskiltä kaljaa ja viedä sen saliin. 

Leffan jälkeen lähdettiin asuntolan kautta meidän seuraavaan kantamestaan, Kalinin-baariin. Kalininissa käytiin jo ihan ekana iltana, kun tultiin tänne Tveriin ja iskin heti silmäni yhteen supersöpöön tarjoilijaan. Siinä heitettiin kavereiden kanssa läppää et vois jättää puhelinnumeron huulipunalla kirjotettuna servetillä ja niinhän mä tein. Tarjoilija ei ikinä soittanu mulle. So sad. Oli pitkä aika, kun  en kehdannu mennä sinne enää. :D Nyt ollaan kuiteski käyty siellä taas enemmän tai vähemmän ahkerasti ja siellä on aina ihan superhauskaa. 



Eilen saatiin Kalininista ilmanen skumppapullo Katrin synttäreiden kunniaks ja bailattiin meidän venäläisten jätkäkavereiden kanssa. Ollaan tutustuttu niihin Katrin kautta ja ne on ihan hulluja. :D En oo nähny niitä KOSKAAN selvinpäin ja ne tekee kaikkee ihan sika tyhmää. :D Kuseskelee toistensa päälle ja varastaa toisten juomia. Mut niiden kanssa on kyllä hauskaa. :D Eilen painittiin Roman kanssa kun se varasti mun lippiksen ja sillä aukes huuli. :D Sit yks ihan tuntematon, ei meidän jengiin kuuluva jätkä tuli vittuilee meille jotain ja sano että on käyny Suomessa. Kun kysyttiin et missä niin vastaus oli Tukholmassa ja paskanen nauru päälle. Mitä tekee Veera? No lyö tietysti. :D Ei ollu ehkä elämäni paras päätös mutta mitäs alko vittuilee stna.


Kalininsta jatkettiin Kultura-klubille. Siellä oli ihmeen hauskaa tällä kertaa! Kulturassakin oltiin jo ihan ekana iltana kun tultiin tänne ja sillon meno oli aika blaah. Sen jälkeen on käyny Kulturassa vaan kerran, kun siellä oli klubin 15v synttärit ja meitä ei päästetty ilman korkkareita sisään. Sillonkin oli vähän blaah. Noilla molemmilla kerroilla olin kylläkin selvinpäin. Ehkä eilinen tukevahko humalatila teki tosta mestasta siedettävän. Kulturassa Katri laulo karaokee ja bailattiin sen tahtiin, tän kaupungin kuumin baarimikko iski Suvin ja tarjos sille ilmasia shotteja (ollaan tästä ihan kikseissä, koska se baarimikko on oikeesti niinku S U P E R kuuma että ei ihan kestetä) ja kun oltiin Katrin kanssa samassa vessakopissa, kaaduin selälleni niin, että ovi aukes kun Katri oli pissalla. :D Lopulta mua alko oksettaa niin paljon (tämmöstä ei oo tapahtunu koskaan ennen), että oli pakko ryömiä himaan. Siinä vaiheessa kello oli jotain neljän pintaan ja aamu alko jo sarastamaan. Laulettiin (tai siis huudettiin) matkalla JVG:n Karjala takaisin -biisiä ja herätettiin varmaan koko keskusta. Ilta päätty siihen, että keitettiin sikana puuroo, jota en pystyny lopulta syömään, vaan menin oksentamaan ja sammuin valot päällä, meikit naamassa, korut kaulassa ja hampaat pesemättä. 



Aamulla kun heräsin, olin VARMA että kuolen hedariin. Onnistuttiin kuitenkin ryömimään Skovorodka-pikaravintolaan, josta saa siis ihan perinteistä venäläistä kotiruokaa ja darra jäi sinne. Mikä auttais venäläisen vodkan aiheuttamaan darraan paremmin, kun venäläinen kanttiiniruoka? Ei varmaan mikään. Muuten, tuleville kieliharjoittelijoille tiedoksi, että jos ei jaksa tehä himassa ruokaa, niin Skovosta saa oikeesti ihan hyvää ruokaa halvalla! Siellä on ihan basic keittoja, salaatteja ja lämpimiä ruokia ja mun setit maksaa jotain vitosen luokkaa yleensä, kun otan keiton, lämpimän ruuan, pari kippoa salaattia ja kahvin. Me käydään myös joka viikko ruokakaupassa Globus-hypermarketissa, jonka yhteydessä on sika hyvä ja edullinen rafla. Perjantait on aina viikon kohokohtia, kun pääsee Globukseen syömään.


Globus-mätöt <3

Meille käy aika usein jotain hauskaa, kun ollaan menossa johonkin pihalle. Kerran päätettiin mennä kattoo, millanen tossa kävelykadulla sijaitseva Fortuna-kahvila on. Ensin oltiin menossa sisään jostain random sivuovesta, koska kyltit osotti sinne ja päädyttiin suoraan keittiöön. Kokit katto ihan pikkasen pahasti, kun kolme suomalaista tuppaa sisälle. :D Sit kun löydettiin oikee ovi, niin vastassa oli semmoseen vanhanaikaseen sisäkön asuun (ei ny mikään pornosisäkkö sentään, älkää innostuko) pukeutunu tyttö, joka otti meidän takit. Siinä vaiheessaa mietittiin jo, et ei saatana mihin me ollaan tultu. Yläkertaan mennessä vastassa oli semmonen vanhanaikanen kartanosali, jossa oli valkoset pöytäliinat, kankaiset lautasliinat ja täydet kattaukset viinilaseineen päivineen. Me oltiin jossain huppareissa ja tennareissa ihan rähjäsen näkösenä. :D Hienoon mekkoon pukeutunu tarjoilija toi meille kunnon menut ja oli ihan hämmentyny, kun otettiin vaan kahvit. :D Ja siis toi on kuitenkin nimellä kahvila. Sinänsä ne menut ei yllättäny, koska täällä kaikista kahviloista saa kunnon ruokaa, toisin kuin Suomessa. Mutta silti oli vähän semmonen olo, että "mä en kuulu tänne".

Näitä "mä en kuulu tänne" oloja on tullu monesti aikasemminkin, kun viihtysän näkönen kahvila onkin joku 5 tähden ravintola ja ollaan käännytty kannoillamme heti kun ollaan astuttu sisään. Tommoseen ei oo oikein tottunu, kun Suomessa on aika vähän mitään oikeesti tosi hienoja ravintoloita tai kahviloita. Ja täältä niitä kyllä löytyy. 


Ainoo kahvila, jossa tykätään käydä usein, on Traveler's coffee. Siellä ollaan vietetty monia tunteja lyhyestä elämästämme. Sieltä saa taivaallista soijalattee ja soijacappuccinoo ja siellä on tosi viihtyisää. Siellä ei olla keretty ees nolaamaan itteemme!


Siinä oli taas vähän kommelluksia. Mua ahdistaa ja itkettää ihan hirveesti ajatus siitä, että täältä pois lähtemiseen on enää pari viikkoa. Elämä on vasta alkanu rullaa täällä kunnolla ja nyt loppuajasta on vasta saanu kunnolla venäläisiä kavereita ja muuta, niin tuntuu ihan suoraan sanottuna paskalta palata Suomeen. Pahinta tässä on se, että meidän vika viikko täällä on tenttiviikko, eli pitäis loppuajasta kuluttaa ihan sikana johki tentteihin lukemiseen. Risoo ihan sikana. Mut mä koitan vaan jotenkin päästä niistä läpi ja nauttia täysin rinnoin tästä loppuajasta! 

-Veera

torstai 11. toukokuuta 2017

OMA LOMA OSA 1 - НИЖНИЙ НОВГОРОД

Heissulivei! Alkaa aika käymään täällä Venäjällä vähiin ja vielä olisi sata juttua, mistä olis kiva ja hauska kertoa. Viime postauksessa vihjasinkin jo meidän omasta lomasta, jota vietettiin tuossa viime viikolla. Loma tuli kyllä tarpeeseen ja oli ihanaa nähdä  vähän uusia paikkoja! Reissusta tuli niin paljon kuvia ja tarinoita, että jaan postauksen kahteen osaan. Ensimmäisessä postauksessa kerron Nizni Novgorodista.



Lähdettiin siis heti vapun jälkeen, toinen päivä toukokuuta kello 5.15 matkaan runsailla parin tunnin yöunilla. Matka taittui milläs muullakaan, kuin taksilla. No, taksilla mentiin kuitenkin vain Tverin rautatieasemalle saakka. Juna lähti sieltä vähän ennen kuutta Moskovaan ja edessä odotti yksi helvetillisimmistä junamatkoista ever. Moskovassa oltiin ennen kahdeksaa ja siirryttiin rautatieasemalta toiselle metrolla. Suomalaiselle on hitusen outoa, että yhdessä kaupungissa on joku sata rautatieasemaa mut semmosta se on. :D 



Luojalle kiitos, että varattiin Moskovan rautatieasemalle hyvin aikaa, sillä vain Venäjällä voi mennä TUNTI lippujen ostamiseen, vaikka ei ole edes juuri jonoa tiskillä. Venattiin aluks ihan oikeella tiskillä jonossa, kun joku lipunmyyjämamma tuli sanoo, että kassa 20 edessä on vaan pari jonossa ja et meidän pitäis mennä sinne. Kysyttiin siltä vielä, että myydäänhän sillä kassalla VARMASTI lippuja Nizniin. Mamma vakuutti, että kyllä myydään. No sinne kassa 20 me sitten raahauduttiin ja venattiin ikuisuus, että päästiin tiskille. Siellä meille sanotaan, ettei siitä mitään lippuja Nizniin saa. :D Ja takas vanhalle kassalle. Siinä vaiheessa menin jonoon lattialle istumaan haarat auki ja söin porkkanaa ja hummusta suoraan purkista ja keräsin pahoja katseita. :D Kirottiin perhanasti, kun oltiin venattu ikuisuus ja siihen perkeleitten ja vittujen väliin eräs venäläinen mies tokas "Mitä kieltä te puhutte? Todella kaunis kieli!" Siitä saatiin kyllä päivän naurut. :DDD 



No tunnin tai puolentoista lippurumban jälkeen vihdoin ja viimein saatiin liput ja löydettiin junaan. Edessä olikin sitten muutaman tunnin junamatka täydessä junassa, jossa ei tietenkään pystyny nukkumaan. Mun vieressä istu niin iso mies, että se vei puolet munkin penkistä ja kaivo nenää koko ajan. Great. Onneks juna oli edes ilmastoitu! Ja muutenkin tosi siisti.



Elämäni hirveimmän junarumban jälkeen saavuttiin yhden jälkeen iltapäivällä Nizni Novgorodiin. Juna-aseman ovien ulkopuolella odotti semmonen näky, että ajattelin et ny ollaa si kuulkaa oikeesti VENÄJÄLLÄ. Tai Neuvostoliitossa. Ei ollu meinaa siisteimmästä ja kauneimmasta päästä se näky. Tietenkään en tajunnu ottaa kuvaa tosta kaupunginosasta, mutta se ei ny juuri kuvastanu tota kaupunkia kokonaisuutena, niin ehkä ihan hyvä, ettei oo kuvamateriaalia. :D



Meidän hostelli oli ihan juna-aseman vieressä ja käytiin heittämässä kamppeet sinne heti. Pojat oli tehny hyvää esityötä ja löytäny meille ihan törkeen hienon hostellin naurettavaan hintaan. Hostellin nimi oli siis Friends Club. Suosittelen tota mestaa lämpimästi, jos on Nizniin menossa lomalle! Meitä oli viis ja varattiin kuuden hengen huone omaksi. Yhdelle hengelle tuli semmonen kuutisen euroa yöstä hintaa. :D Hostelli oli ihan todella siisti ja tohon hintaan kuulu lakanat, pieni pyyhe, kahvia ja teetä. 



Ekana päivänä mentiin metrolla keskustaan ja yllätyttiin totaalisesti, kun vastassa olikin ihan törkeen kaunis kaupunki. Rakastuttiin Nizniin kaikki ihan totaalisesti. Kaiken kruunas se, että oli törkeen ihana keli ja pärjäs pelkällä topilla. Metroasema sijaitsee ihan keskustan kävelykadun päässä. Kävelykadulla oli paljon kahviloita, ravintoloita ja matkamuistomyymälöitä. Kuten kaikissa venäläisissä kaupungeissa, vaatekauppoja saa metsästää kaupungin ulkopuolelta kauppakeskuksista, mutta se ei meitä haitannu, kun ei shoppailemaan lähdetykkään. Käytiin yhdessä matkamuistomyymälässä ostamassa kauan haaveillut Putin-teepparit ja ostin mun pikkuveljelle Pakkasukko-maatuskan, kun se rakastaa Pakkasukkoa. 



Kävelykadun toisessa päässä sijaitsee Niznin Kreml, joka käytiin tsekkaamassa. Kremlin pihalta on aivan upeat maisemat Volgalle ja ihasteltiin niitä samalla, kun Antti etti yhtä geokätköä. Ajateltiin, että vedettäis pienet skumppahiprakat jossain ulkona, mutta koska alko tulee kylmä ja Venäjällä ei saa juoda pihalla eikä löydetty mitää sniikiä mestaa, lähdettiin hostellille. Siellä juotiin sitten lattialla vähän skumppaa, syötiin oliiveja ja suolakurkkuja ja naurettiin tyhmille jutuille. Oltiin kaikki superväsyneitä pitkästä päivästä, joten mentiin aika aikasin nukkumaan, että jaksettaisiin telmiä seuraava päivä. 



Seuraavana päivänä vietiin kamppeet säilytykseen juna-asemalle ja lähdettiin taas metrolla keskustaan. Käveltiin taas kävelykadun toiseen päähän, jossa meitä odotti joku basic venäläinen sotilasparaati, joita on tyylii joka toinen päivä. Ei vaiskaan. :D Pääteltiin, että sen oli pakko olla joku voitonpäivän harjotusparaati. Hieno se silti oli. Olin ihan kun joku pikkukakara kun olin ihan intoo piukeena kaikista panssarivaunuista sun muista. Tietty olin myös intoo piukeena komeista sotilaista, joista joku vinkkas mulle silmää. Siinä oli tän tytön jalat makaroonia.




Paraatin jälkeen käveltiin muutama kilometri upealle luostarille. Päivä oli taas aivan todella kaunis ja oli oikein kiva kävellä pikkasen ja kattella samalla maisemia. Luostari oli tosi kaunis ja juotiin siellä kaffet ja syötiin kaalipiirakkaa. Tai siis muut söi, mä ja Suvi ei. Mutta oli kuulemma hyvää! Luostarilta matka jatkui raflaan. Venäläisiä perinteitä kunnioittaen mentiin japanilaiseen Samurai-ravintolaan. Aivan törkeen hyvää safkaa, Jeesus Kristus. Ruuan kylkeen tumma olut, niin 5/5! 



Ruuan jälkeen guljailtiin eli kuljeskeltiin (guljat on venäjäks kuljeskella tai kävellä: ehdotan, että alamme kaikki käyttämään verbiä guljailla arkipuheessa) vielä ympäriinsä, käytiin teellä ja palattiin juna-asemalle. Oltiin ostettu jo etukäteen yöjunaliput Kazaniin ja juna lähti ysin ja kympin välissä Niznistä.


Mulla ei ollu minkäänlaista havaintoa siitä, että millanen toi juna tulee olemaan. Mentiin siis sellasella junalla, jossa meillä oli makuupaikat avomakuuvaunusta. Ei siis mitään erillisiä hyttejä, vaan kaikki samassa tilassa. Yllätyin erittäin positiivisesti, kun vastassa olikin erittäin siisti ja moderni juna. Sänkyjen välissä oli väliseiniä ja löyty pistorasiaa ja pöytää sun muuta, eli mistään sikalavaunusta ei onneks ollu kyse. :D

Toivoin, että meidän kanssa samaan vaunuun olis päätyny esimerkiks joku jalkapallojoukkue täynnä hyvännäkösiä nuoria miehiä. Mun toive toteutu melkein. Tuli jalkapallojoukkue ja poikia oli paljon. Harmi vaan, että ne oli kymmenen vuotiaita. :D Aluks olin ampumassa itteni siihen paikkaan, mutta ne olikin ihan kivoja ja söpöjä. Niiden valmentajat piti niin kovaa kuria, ettei niistä ollu juurikaan häiriöö. Hauskaa tässä oli se, etttä valmentajat veti siinä raakaa vodkaa lasista (nyt ei puhuta shottilaseista) ja sano pojille tyylii "Nyt hiljaa ja luette niitä Ahmatovan runoja!" ja "Jos puhutte tytöille nii puhutte sitten kunnolla, ei mitään perseilyä!" :D Valmentajat oli kyllä mukavia miehiä, ei siinä.

Ihmeen hyvin siinä junassa sai sitten kuitenkin nukuttua! Ne pojat oli niin sulosia, kun ne nukku, että ihan sydän suli! Oon niin kateellinen lapsille, kun ne voi vaan laittaa silmät kiinni ja nukahtaa. Oispa itellä samanlaiset unenlahjat. Aamulla oltiinkin sitten jo vähän kuuden jälkeen Kazanissa, enemmän tai vähemmän levänneinä. Kazanista kerron sitten seuraavassa postauksessa, ettei ihan mene pitkäks! Tähän väliin pakko sanoa, että suosittelen Nizni Novgorodia lämpimästi matkakohteeksi etenkin kesällä. Se on miljoonakaupunki, mutta tuntuu tosi kotoisalta. Keskusta on siisti ja yksinkertainen, metro simppeli ja ihmiset todella ystävällisiä. Vähän erilainen matkakohde Moskovaan ja Pietariin verrattuna siis!

Seuraavaan postaukseen!

-Veera

maanantai 1. toukokuuta 2017

С 1 МАЯ! - MAAILMAN PARAS VAPPU

Heippa taas pitkästä aikaa! Viimeksi kirjoittelin täällä siitä, kuinka mulla oli tossa pari viikkoo sit tosi paskat fiilikset. Ne on nyt kyllä lopullisesti selätetty, koska mulla on nyt fiilikset IHAN katossa! Täällä on ihan kesäkelit ja meillä on kevätloma! Tai siis omaloma mut eniveis. xD


Venäjällä vietetään toukokuun 1-9 päivä майские праздники eli toukokuun juhlapyhiä. Täällä on ensimmäinen päivä yleinen vapaapäivä, kuten Suomessakin. Toinen yleinen vapaapäivä on yhdeksäs päivä eli voitonpäivä. Vappu ei oo täällä niin iso juhla, kuin Suomessa mutta kyllä täältäkin vappumeininkejä löytyi. Iso juhlapäivä onkin sitten toi voitonpäivä. Sillon löytyy menoa ja meininkiä! Eniveis, useilla on toi 1-9 päivä lomaa ja aikaisimpina vuosina se on ollu ilmeisesti täällä yliopistollakin ihan virallista lomaa. Tänä vuonna meillä on jostain syystä vain eka, kaheksas ja yheksäs päivä virallisia vapaapäiviä. Siitä huolimatta suurin osa on ottanu noi välipäivätkin vapaaksi, jotta ehtii matkustelemaan. Niin mekin tehtiin, sillä huomenna suuntana olis ensin  Nizniy Novgorod ja sitten Kazan!


Tässä välissä kirjoittelen teille vähän juttua meidän vapusta. Aluks mua harmitti, kun jäi vaput juhlimatta Suomessa. Onhan se kuitenkin semmonen opiskelijoiden juhla ja meidän viime vuoden vappu oli ihan törkeen kiva. Sit Suomessa alko satamaan lunta just ennen vappua ja me oltiin täällä vahingonilosia kun täällä alko lämpötilat nousemaan ja nousemaan. Vappuaatto vietettiinkin täällä sitten semmosissa 24-26 asteen lämpötiloissa ja ei enää paljoo Suomen vapun missaaminen harmittanut. :D Ei vaan, onneks Suomeenkin ne vappukelit siunaantu viimeistään tänään vappupäivänä. 


Eilinen päivä alotettiin sillä, että mentiin syömään aamupuurot pihalle. Siis oli niin kuuma et meinasin kuolla huppari päällä. :D Sen jälkeen laitettiin kamppeita kasaan ja lähdettiin hakemaan Traveler's coffeesta soijalatet ja mentiin ostamaan eväitä vappupiknikille. Kyseltiin siis opettajilta, että missä täällä pääsis metsään, koska monella meistä on ollu hirvee ikävä metsään. Täällä ei oo siis oikeestaan missään kävelymatkan päässä metsää, joten lähdettiin sinne taksilla. :D


Yleensä toi taksin tilaaminen on helppoo ja ne tulee äkkiä. Eilen venattiin taksia kuitenkin joku tunti ja sen jälkeen luovutettiin ja tilattiin taksi toiselta firmalta. Matkan kohde oli siis Константиновский карьер (Konstantinovskiy karer), joka on aika iso metsäalue pienen tekojärven rannalla. Taksilla sinne meni vartti ja hintaa tuli semmonne 180 ruplaa eli alta kolme euroo. Sen kun jako neljälle, nii aika ilmasta. Tonne lähelle pääsis myös marsulla, mutta ei jaksettu vaivautua selvittämään miten ja istumaan marsussa 45 minuuttia. Meidän reissun mottohan on: jos matka on pidempi ku taksi, me otetaan taksi. 


Karerissa oli sitten ihan muutama muukin ihminen, kun keli oli niin huikee. Jengi vaan ajo autolla suoraa tonne mettää ja laitto grillaten. :D Ihan huikee meno! :D Meillähän ei tietenkään mitään grilliä ollu, joten kyhättiin ite joku ihan törkeen laiton nuotio metsästä löydetyistä tiilistä, metallinpaloista, oksista ja kävyistä. Mutta hyvin se palo, eikä levinny mihinkään! Vitsi kuinka ihanaa oli grillata makkaraa, suklaabanaaneita, sieniä, vaahtiksia ja tomaatteja METSÄSSÄ. Kun oli KAKSIKYMMENTÄKUUSI astetta lämmintä. Ja kun minikaiuttimesta soi SUOMI-ISKELMÄ. Meillä oli ihan sika hauskaa.  


Ja kun te niin näistä hauskoista jutuista tykkäätte, niin kyllähän tuollakin hauskoja juttuja kävi. Mm. käveltiin Suvin kanssa varmaan 10-15 minuuttia nuotiopaikalta syvälle metsään, että päästiin käymään puskapissalla/kakalla, löydettiin metsästä ainakin kymmenen käytettyä kortsua ja yks huumeneula kun etsittiin polttopuita ja todistettiin näky, kun eräs nuori herra joutu nojaamaan puuhun, että se pysy pystyssä samalla kun kusi kielekkeeltä alas. :D Sit me naurettiin kun tuolla metsässä kaikki oli sulassa sovussa: lapsiperheet, turkmeenit, narkkarit, venäläiset alkkisvanhukset ja alkkisnuoret, vesipiipun polttajat ja suomalaiset. Unohtamatta gopnikeja. :D  








Kuumuus ja syöminen väsytti niin paljon, että mentiin aika ajoissa nukkumaan. Nukuin ekaa kertaa aikoihin kymmenen tunnin yöunet ja aamu alotettiin taas syömällä puurot ulkona. Käytiin Jossun kanssa kävelyllä ja nähtiin vappuparaati/mielenosoitus kadulla. Siellä soi oikein kunnon torvimusiikki ja jengi käveli punaset liput liehuen ja kanto kylttejä, joissa luki esim. "Vaadimme ruuan hintojen alentamista" ja "Korruptoitunut valta vankilaan". Mulle tuli ihan itku kun katoin tota. Varsinkin kaikkien näiden mielenosotuksista johtuneiden pidätysten jälkeen tuntu aika hurjalta, et jengi menee riskeeraamaan tollasten kylttien kanssa. 







Kävelyn jälkeen menin käymään salilla ja stepissä. Iltapäivällä lähdettiin kattomaan, millanen meno oli kaupunkipuistossa eli Городской сад (Gorodskoi sad). Siellä sitä menoa sitten olikin! Löyty vähän suomalaisen vapputorin tyylisiä kojuja, vappupalloja, hattaraa, maissia ja huvipuistolaitteita. Noi huvipuistolaitteet on kyllä varmasti auki läpi kesän. Ne oli vaan niin neukkuaikasia et uskaltauduttiin vaan maailmanpyörään. :D Ja seki oli aika hc kokemus. :D Täällä ei meinaan mitään turvakaiteita juuri tunneta. Lippu maailmanpyörään oli jopa 120 ruplaa eli 2 euroo, että eipä hirveesti päässy taas köyhtymään. Gorodskoi sadissa viihdytiin muutama tunti. Otettiin hirveesti kuvia, syötiin porkkanoita, kurkkuja, hummusta, mansikoita ja taateleita ja nautittiin auringosta. Oli taas ihan hullun kiva päivä!







Me ollaan muuten mietitty sitä, että minkä takia kaikki tuijottaa meitä kun ollaan yhessä pihalla Suvin ja Jossun kanssa. Tänään me se tajuttiin kun istuttiin puiston penkillä. Ollaanhan me vähän hassu kolmikko, kun ollaan kaikki tosi erityylisiä. Meillä on semmonen oudolla tavalla muodostunut oma läppä, että meillä on tämmönen homo, Hagrid ja random pissis -jengi. Kaikki voi sitten itse päätellä, että kuka on kuka. Kyllähän tämmönen yhdistelmä varmaan vähän hämmentää. :D




Mutta eniveis, tää vappu oli kokonaisuutena ihan superkiva! Oikeestaan paras ikinä! Huomenna tosiaan neljän aikaan aamulla herätys (jos tässä enää nukkumaan jaksaa mennä) ja lähtö minilomalle, en oo pakannu, en oo tehny eväitä ja pyykitkin pitäis laittaa kuivumaan. Mutta yolo, samoilla silmillä jos ei muuten! Toivottavasti teilläkin on ollu kiva vappu! <3

-Veera