Heippa hei! En oo kirjottanu pitkään aikaan, kun jotenkin ei oo ollu aikaa, mutta toisaalta en oo tehny mitään ihan hirveen erikoista. Aika paljon aika kuluu ihan vaan arkisten asioiden parissa: koulu, kaverit ja sali. Ollaan me pariin kertaan käyty Moskovassakin tässä parin viikon aikana ja huomenna pitäis taas mennä käymään isolla kirkolla. Tällä kertaa rokotettavana ja mahdollisesti sambatunnilla. Moskovasta voisin ehkä kirjoittaa paremmin erillisessä postauksessa. Postasin muuten mun toiseen blogiin videon mun basic-päivästä! Sen voi kattoo täällä.
Tähän väliin kirjoitan vähän ei-niin-iloisen postauksen. Sain edellisestä hauskasta postauksesta paljon "tätä lisää!" -kommentteja, mutta haluun kertoo siitäkin, ettei täällä koko ajan fiilis oo ku jossain viiden tähden bileissä.
Meidän yhteiskuntaopin opettajalla on tapana kysyä meiltä "ШОК ПРИШЁЛ ИЛИ ШОК УШЁЛ?", eli tuliko shokki vai lähtikö shokki? Opettaja tarkoittaa siis kulttuurishokkia, joka tulee yleensä siinä kolmannen tai neljännen viikon kohdalla, kun on uudessa kulttuurissa. Mä oon viime viikkoon asti ollu semmosella fiiliksellä, että "mikä shokki, ei mulle mitään semmosta voi tulla". Viime viikko oli kuitenkin jotain ihan järkyttävää. En tiä voiko sitä kulttuurishokiksi sanoa, ehkä se oli sitä tai sitte jotain muuta. Eniveis, mulla oli koko viikon ajan fiilis jotenkin tosi matalalla ja aloin ikävöimään kotiin Suomeen tosi paljon.
Me käytiin lauantaina Moskovassa ja oltiin siellä yötäkin hostellissa ja reissu oli ihan älyttömän kiva. Siis nauroin ton reissun aikana enemmän kun yleensä viikon aikana! Sunnuntai oli kuitenkin jotain ihan hirveetä. En tiä miks, mutta junassa kotiin mulle tuli ihan kauhee olo. Siis henkisesti. En pystyny enää pidättelemään vaan itkin katkonaisesti melkein koko matkan kotiin. Sitten itkin vielä vähän kotona ja vielä maanantaiaamunakin. Kaikista parasta oli se, että maanantaina, kun koitin keräillä itteeni kirjallisuuden tunnilla, opettaja sanoi ääneen koko luokalle, että "Veera itkee niin sen on varmaan epämukavaa lukea tätä ääneen, niin jos sä vaikka Sirpa luet ekan kappaleen." Niinku WTF. :DD Tarviiko sitä ny koko luokalle huutaa. :D
Tän kuvan lähetin Suville, kun en pystyny enää kerää itteeni junassa. :D Kuvateksti oli tyyliin "Nyt se alko." :DD
Mun on vaikee itekään ymmärtää kaikkia syitä, miks mulla on ollu niin paha olo. Mullahan on kaikki tosi hyvin! Mulla on täällä 95% ajasta ihan törkeen kivaa, mulla on täällä ihania ystäviä, koulu sujuu, salilla sujuu ja kaikista pienistä ongelmista huolimatta täällä on tosi kiva asua. Jotenkin kuitenkin aloin ikävöimään esimerkiksi semmosia "kaukaisen" menneisyyden asioita. Kavereita, joiden kanssa oon viettäny ihan liian vähän aikaa viime aikoina, vanhaa kämppää, lukioajan kesiä, vanhoja työpaikkoja... Ja siis kaikista hassuinta tässä on se, että mulla on ollu ihan hirvee ikävä ÄITIÄ. :D Vaikka se on tyyliin ainoo ihminen Suomessa, kenen kanssa oon säännöllisesti yhteyksissä. Enkä mä äitiä kauheen usein Suomessakaan nää. :D
Mua stressas ihan hirveesti mun tulevan kesän kuviot, kun kaikki on vähän auki. Et opiskelenko kesän vai teenkö töitä ja jos teen, niin kuinka paljon. Mua myös stressas ihan hirveesti, että venaako kaikki mun tärkeet ihmiset mua Suomessa sit kun mä palaan. Sit mua huoletti se, että kerkeenkö näkemään, kokemaan ja oppimaan täällä tarpeeks ennen kun lähen. Mä oon täällä kuitenkin enään KUUSI viikkoa. Aika on vaan lentäny! Ja vaikka ollaan keretty tekee jo vaikka mitä, niin tuntuu siltä että ei oo tehny tarpeeks. Kaiken lisäks täällä on palanu rahaa ihan kunnolla ja oon miettiny et millä hitolla mä selviän kesän. :D Tulin siihen tulokseen, et syön käpyjä ja meen ongelle. xD
Eniveis, nää kaikki ristiriitaset tunteet johti siihen, etten nähny mitään muuta ratkasua kun itkee ja kunnolla. En oo itkeny noin paljoo sen jälkeen, kun mut viimeks jätettiin.
Miten mä sitten sain itteni koottua? Mä aloin miettimään asioita ja selvittelin päätä ihan kunnolla.
Ensinnäkin: mä oon täällä enää vähän yli kuukauden ja sit kerkeen olla Suomessa syömässä mämmiä ja maksalaatikkoo ihan niin paljon kun haluan. On siis ihan turhaa kuluttaa aikaa siihen, että ikävöin asioita, jotka tulee olemaan arkea tyyliin mun koko loppuelämän. On myös tyhmää haikailla menneitä, koska aika kultaa muistot ja mun elämässä tulee tapahtumaan ihan huikeita juttuja tulevaisuudessakin.
Toisekseen: stressaaminen ei auta yhtään mitään. Jos en tee duunia kesällä niin saan ainakin opintoja eteenpäin ja mulla on aikaa itelle. Voin viettää aikaa mun perheen ja kavereiden kanssa. Raha-asiat saa aina jotenkin luovittua. Ja kyllähän oravatkin syö käpyjä, et ei ne niin pahoja voi olla! Mato-onkiminenkin voi olla ihan rentouttavaa. Ja jos teen sitä duunia, mitä oon suunnitellu, niin se duuni tulee olemaan ihan huikeeta ja saan tehä just sitä mistä tykkään tosi paljon.
Kolmanneksi: joku viisas sano mulle, et ne merkitykselliset ihmiset kyllä odottaa mua ja on Suomessa mua varten. Yks ihminen, jonka kuvittelin olevan mulle tärkee, tippu mun elämästä maanantaina, jonka takia myös itkin siellä tunnilla. Mut sen itkemisen jälkeen tajusin, että kaikella on tarkotus ja sellanen mun tunteilla pelaava ihminen ei vaan sit kuulunu mun elämään. Ja nyt mun ei tarvi ressata siitäkään! Jotenkin tosi kevyt olo.
Neljänneksi: mä oon kerenny tekee täällä jo sikana kaikkee ja oon oppinu paljon asioita. Puhun paljon sujuvammin venäjää ja pystyn hoitamaan asioita tällä kielellä. Ymmärrän tätä kulttuuria ja tän maan tapoja paljon paremmin kun ennen. Mulla on vielä aikaa tehä monia juttuja ja paras aika, kevät, on vielä edessä! Sitä paitsi tämmöstä maata on MAHDOTON ottaa haltuun kolmessa kuukaudessa ja tänne voi tulla aina takasin.
Näiden asioiden setviminen mun oman pään sisällä autto ihan sikana. Semmonenkin auttaa ahdistukseen, että tekee jotain kivaa, jota on tottunu tekee Suomessakin. Esimerkiks kattoo jotain hauskaa sarjaa. Mä oon kattonu Kimmo-sarjaa samalla ku oon polkenu pyörää tai juossu salilla tai kun oon meikannu ja se on auttanu ihan sairaasti! Siitä sarjasta tulee aina niin hyvä mieli! Oon myös jutellu kavereille ja äitille tosi paljon.
Ja tässä onnellisempi minä, kun olin selvittäny pääni!
Tää viikko onkin ollu sit paljon helpompi! Oikeestaan mulla on taas ihan yhtä hyvä fiilis, kun oli pari viikkoo sitten. Jos alkaa itkettää, niin sit kannattaa vaan itkee, se oikeesti auttaa! Ja miettiä niitä ongelmia JÄRJELLÄ, eikä tunteella.
Tänään on erityisen hyvä päivä, sillä se alotettiin skumpalla. Suvilla on tänään synttärit ja yllätettiin se tekemällä aamupalaa ja annettiin maailman hienoimmat kengät ja paita sille lahjaks. Lauantaina me juhlitaan sit kunnolla ja aattelin olla pitkästä aikaa hieman humalassa! :D Täällä ois tosi halpaa ryypätä, mutta tähän mennessä oon juonu muutamia laseja viiniä ja siihen se on sitten jääny. Onkin jo aika lähtee vähän tuulettumaan! Tehään myös pitsaa, pannaria, riisipiirakoita ja Suvi tekee kakun. En tiä kumpaa odotan enemmän, ruokaa vai juomaa. :D
Huomenna mulla on tosiaan aikanen herätys, kun käyn aamulla salilla ja yheltätoista lähtee juna Moskovaan. Meen siis suomalaiselle lääkäriasemalle ottamaan hepatiittirokoitteen vahvistuspiikin, kun en kerenny ottamaan sitä Suomessa. Mua jännittää aika paljon, koska pelkään piikkejä ihan hirveesti, mutta enköhän selviä hengissä!
Kuulumisiin! Seuraavam kerran vähän positiivisimmissa merkeissä! xD
-Veera
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti